Heinäkuun leivonfoorumin haaste kukkaketo
'Punainen ruukkukukka'

Kuva



Kakku ohje 2:lle pienelle
Tein 4 munan kaakaokääretortun.
Kostutin levyn vaniliini-maidolla.
Täyteenä on purkki Valion vispikermaa, 2 dl Valion turkkilaistajukurttia, sokeria ja vaniliinisokeria, hyydyttämiseen käytin yhden liivatelehden. Täytteestä jätin noin desin sokerimassa 'liimamiseen' Siis täyte pohjalle päälle 2 dl tuoreita mansikoita viipaloituna sekä 6 Fazerin dominoa murusteltuna ja lopuksi rullaus parin tunnin hyytyminen kylmässä. Rulla puoliksi ja nostin ne sitten pystyyn.
Pintaan ensin täytettä ,värjäsin Fazerin kaakojauheella sekä ruskealla pastavärillä melkein kaksi pakettia Dr.Oetkerin sokerimassaa, sitten pintaa kaaviloitu sokerimassa. *kukkamultana Fazerin dominokeksi murskaa ilman täytettä.

Kuva



Kukat on tehty kukkamassasta jossa on yhdistetty alapuolelle valkoinen massa ja ylä puolelle rosen punaisella pastavärillä värjätty massa.Värit kiinnittyy näppärästi toisiinsa kaavilomalla. Kukan muoto on leikattu painettavalla kukkamuotilla ja kuvio kaksi osaisella petunia muotilla. Kuivumaan laittaessa laitoin niitä eri asentoihin jotta kukat olisivat hiukan erimallisia lopuksi liimasin vedellä helmen keskelle. Vihreät osat myös kukka massaa ja värjätty pastavärillä ja muottina muratti painoleikkuri.
................................................................................................

Punainen ruukkukukka:
- Ei ehkä ihan täysin mahdu teeman alle, idea on kuitenkin kiva ja kukat kauniita
- Ihania kukkia ja kiva idea, ruukun olisi voinut tehdä vähän paremmin tai toisella tavalla.
- Hauska idea, mutta onkohan kuinka vaikea leikata.
– Kukkaruukku idea on tosi hieno, tällaisia ei ole montaa kertaa tullutkaan nähtyä. Näyttää aivan mummolan ikkunalla olevalta Petunia ruukulta.
- Värisävyt ovat kivasti balanssissa ja erikokoiset kukat tekevät elävämmän näköiseksi.
- Miinusta: Kakunkuorrute suttuinen. Näin pienen kakun päälle sitä on hieman hankala levittää tasaisesti, kakun pitäisi olla todella tukevaa tekoa, että kuorrutteen saa paineltua siististi muotoonsa. Ehkä tässä olisi voinut kokeilla massan kietomista kakun ympärille nauhana? eli leikkaa sokerimassa suorakaiteen muotoiseksi, kietoa kakun ympärille niin, että taakse tulee pieni sauma kohta. Päältä massan voi jättää korkeammaksi kuin itse kakun, ja sen jälkeen painella varovasti reunoja kakun päälle kauniiksi reunaksi. Olisi ehkä helpompi saada näin pieneen kakkuun siisti päällinen, varsinkin kun kukkien alla on keksimurskaa, kuorrutteen puuttuminen päältä ei jäisi näkyviin saattaa tietenkin olla, että tätä tekniikkaa on jo käytetty tässä, siinä tapauksessa ehkä hieman paksumpi kreemikerros massan alla, jääkaappikylmennys ennen massan kiinnittämistä auttaisi tasaisempaan tulokseen.
- Hauska idea ja kaunis toteutus!
- Viehkeä koristelu! Jotenkin kuitenkin kakun alapuoli jäi kaipaamaan jotakin, nyt se näyttää keskeneräiseltä...
- Hauska idea, kakun leikkaus arveluttaa.
- Hauska idea tehdä kakku pystyyn nostetusta kääretortusta! Söpö kukkaruukku!
- Tykkään tästä ideasta paljon! Kääretortusta on moneksi. Söötin näköiset kukat ja kiva kun ne on muotoiltu eri asentoihin.
- Kauniit kukat, mutta kakku on hieman vino ja ryppyinen.
- Keksimurska kakun täytteessä kuulostaa hauskalta! Kiva pikkuinen kakku.

10 osallistujaa ei yhtään pistettä, kopio leivontafoorumista